Kun kokonaisuus on fiksusti mietitty, toimituskulut eivät ole ongelma ulkomaankauppaa tehdessä.
Hyvä sopimus
Meidän kauttamme saatte Postin erikoissopimuksen, jonka hinnat on halvempia kuin muilla markkinoilla olevilla toimijoilla. Tarjoamme tätä sopimusta vain Shuriken-kauppiaille. Olemme neuvotelleet todella hyvät hinnat myös ulkomaille.
Toimituskulut ja rajat
Shuriken-kauppiaan ei tarvitse tehdä mitään ulkomaankauppaa aloittaessaan.
Fiksut maakohtaiset toimituskulut ja ilmaisten toimitusten rajat on valmiiksi määriteltynä. Postin rajapinta ja muut asetukset on toiminnassa. Toimituskulut on määritelty siten, että ne ovat houkuttelevat asiakkaalle, mutta kauppias tekee voittoa myös ulkomaantilauksista. Kauppias voi toki halutessaan muutella toimituskuluja.
Miten optimoidaan toimituskuluja?
Ihan pienellä kaupalla on kohtuuttomasti vaivaa käyttää montaa kuljetusfirmaa.
Postilla pärjää Euroopassa moniin maihin hyvin. Se on kuitenkin joihinkin maihin kallis. Kun ulkomaanpaketteja alkaa olemaan kymmeniä viikossa, toimituskuluja saadaan mukavasti pudotettua, kun otetaan mukaan toinenkin kuljetusyhtiö. Kun kauppa alkaa käymään EU:ssa, on aika lähteä laajantamaan sen ulkopuolelle. Kolmella kuljetusyhtiöllä pystyy tarjoamaan hyvät toimituskulut globaalisti. Kun liikevaihtoa on useampi miljoona, kannattaa harkita muidenkin kuljetusyhtiöiden lisäämistä. Tietysti Suomen toimitustavat (Posti, Matkahuolto, Scheker ym.) on prioriteettinä yleensä ykkösenä, mutta tässä artikkelissa ei oteta kantaa niihin.
Shurikenin ohjesivustolla on selkeät neuvot siitä, mitä kuljetusyhtiöitä kannattaa ottaa Postin lisäksi - ja missä järjestyksessä. Näitä asioita mietitään usein kauppiaiden kanssa yhdessäkin.
Miten myydään isosti maailmalle
Sinua saattaa kiinnostaa myös
Shurikenin kieliversiot
Uudessa Shuriken-kaupassa on oletuksena päällä 20 laadukasta käsin käännettyä kieliversiota.
Esim. Natural Movementilla on käytössä (muiden kielien ohella) japani vaikka kukaan yrityksessä ei osaa sanaakaan japania. Miten tämä on mahdollista?
Natiivitason kääntäjät
Shuriken ...
Miten myydään isosti maailmalle
Globaali myynti on suomalaiselle verkkokauppiaalle peikko. Monta asiaa pitää olla kohdallaan tai kauppa ei käy. Vastoin yleistä käsitystä, suomalainen kauppias pystyy kilpailemaan hinnoilla ja valikoimalla ulkomaisten kauppiaiden kanssa ja myymään maailmalle isosti.
Alla on pan...